Opetus tukee monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti lasten kognitiivista ja emotionaalista, motorista ja sosiaalista kehitystä. Lapsilla on olemassa luonnostaan taipumus ilmaista tunteitaan ja mielikuviaan musiikin keinoin. Musiikkileikikoulussa heidän yksilöllistä luovuuttaan tuetaan ja rohkaistaan tarjoamalla tervetta itsetuntoa vahvistavia onnistumisen elämyksiä. Ryhmätoiminta, esimerkiksi yhteismusisointi ja liikuntaleikit, harjoittavat vuorovaikutustaitoja ja keskittymiskykyä.

Mitä musiikkileikkikoulu on?

Suurin osa lapsista pitää laulamisesta ja soittamisesta. Musiikki ja leikki ovat lapsille luonnollisia itseilmaisun tapoja. Musiikkileikkikoulu, arkipäiväisemmin muskari, on alle koulukäisten suomalaislasten yleisin harrastus. Musiikkileikkikoulun suosio on kasvanut samanaikaisesti kuin tietoisuus musiikin varhaiskasvatuksen hyödyllisyydestä on lisääntynyt. Toisaalta varhaisiän musiikinopetukseen, esimerkiksi sen ensisijaisiin tavoitteisiin ja menetelmiin liittyy kuitenkin yleisesti edelleen monia väärinkäsityksiä, ja jopa nimitystä muskari käytetään aina silloin tällöin väärissä yhteyksissä.

Musiikkileikkikoulu ei ole kerho, vaan nimestään huolimatta aivan oikea koulu, jonka opetus on suunnitelmallista ja tavoitteellista ja jolla on myös tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä. Varsinkin pitkäjänteisellä muskariharrastuksella on kauaskantoisia ja laaja-alaisia suotuisia vaikutuksia sekä yksilön että perheiden hyvinvointiin. Musiikkileikkikoulu ei vaadi keneltäkään musiikillista erityislahjakkuutta tai pakota lapsia muusikon uralle.

Kuinka pitkään musiikkileikkikouluja on ollut Suomessa?

Suomen ensimmäisen vakituisesti toimivan musiikkileikkikoulun perustajana on pidetty helsinkiläistä musiikinopettaja Sirkka Valkola-Lainetta. Hän aloitti vuonna 1958 kotinsa lastenkamarissa toiminnan, joka paisui vuosien kuluessa monipuoliseksi musiikkileikkikouluksi. Lapset jaettiin pienryhmiin heidän ikänsä ja vastaanottokykynsä mukaan. Leikki- ja soitinryhmien lisäksi Valkola-Laineen koulussa toimivat lapsiorkesteri ja -kuoro.

Muun muassa ruotsalaisten ja itävaltalaisten musiikkileikkikoulujen opetusmenetelmiin tutustunut Valkola-Laine kehitti oman toimintamallinsa, joka osoittautui menestyksekkääksi ja kestäväksi ja loi vahvan perustan koko suomalaisen musiikkileikkikoulujärjestelmän kehittymiselle. Valkola-Laine ei karsinut kouluunsa pyrkiviä, sillä hänen mukaansa kaikki lapset olivat yhtä musikaalisia. Hänen pyrkimyksenään ei ollut tehdä lapsista taiteilijoita tai virtuooseja, vaan herättää heissä kipinä omaehtoiseen ja rentouttavaan musiikin harrastamiseen.

Seuraavan vuosikymmenen puolivälistä lähtien nuoret, Sibelius-Akatemiassa opiskelleet musiikinopettajat alkoivat perustaa uusia musiikkileikkikouluja. Innostus levisi pääkaupunkiseudulta vähitellen muuallekin, ja 1980-luvulle mennessä musiikkileikkikouluja toimi koko maassa. Nykyisin musiikkileikkikouluissa käy jo muskarilaisten toinen sukupolvi.

Ensimmäiset musiikkileikkikoulunopettajakurssit järjestettiin Sibelius-Akatemiassa 1970-luvun alussa. Musiikkileikkikoulunopettajien varsinainen koulutus alkoi keski-asteella 1980-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Lahden, Jyväskylän, Pietarsaaren ja Helsingin konservatorioissa käynnistettiin nelivuotiset opetusohjelmat. 1990-luvun lopulla koulutus siirtyi ammattikorkeakouluihin, ja puoli vuotta pidempi, sisällöltään entistä monipuolisempi tutkinto sai nimekseen musiikkipedagogi (amk). Musiikkileikkikoulunopettajat, joita vuodesta 2006 lähtien on nimitetty varhaisiän musiikinopettajiksi, ovat nykyään monitaitoisia ammattilaisia. Kasvatustieteellisen koulutuksen lisäksi heillä on takanaan monivuotiset, useimmiten jo lapsena aloitetut musiikinopinnot.

Yksi musiikkileikkikoulujen suosion kasvun syistä liittyy siihen, että kehityksen myötä myös alun perin ulkopuolelle jätetyt alle 3-vuotiaat lapset ovat päässeet vanhempiensa kanssa osallisiksi musiikin varhaiskasvatuksesta pienryhmissä. Muskari aloitetaankin nykyään usein jo vauvaikäisenä.

Nykyään ymmärretään, että alle 3-vuotiaiden lasten ja heidän vanhempiensa muodostamissa perheryhmissä kokonaisvaltaisesti absorboidut tiedolliset ja taidolliset valmiudet ovat perustana myöhemmälle oppimiselle. Ryhmätoiminta vahvistaa myös lapsen ja vanhemman välistä sidettä. Heidän vuorovaikutuksensa toimii mallina opettajan ja lapsen väliselle suhteelle, mikä helpottaa myöhemmin lapsen osallistumista tunneille itsenäisesti. Mitä nuorempana lapsi muskariharrastuksensa aloittaa, sitä nopeammin hän sopeutuu musiikkileikkikoulun toimintatapoihin ja sitä parempia ovat varhaisiän musiikkikasvatuksen tulokset.

Vanhempien työt ovat aina asettaneet rajoituksia lasten harrastuksille. Musiikkileikkikoulutoiminnan alkuaikoina etuoikeutetussa asemassa olivat kotona hoidettavat lapset, ja myöhemminkin jotkut päivähoidossa olevien lasten vanhemmista ovat kokeneet opetukselle tyypilliset ilta-ajat hankaliksi.

1990-luvulta lähtien musiikkileikkikoulua käyvien lasten määrä on lisääntynyt sitä kautta, että tunteja on ainakin suurimmilla paikkakunnilla alettu tarjota myös päivähoidon yhteydessä. Päivähoitopaikoissa tapahtuva musiikkileikkikouluopetus on kuitenkin erotettava lastentarhanopettajien ja -ohjaajien normaalisti muun työnsä ohessa järjestämistä laululeikki- ja soittotuokioista. Tavallisesti varhaisiän musiikinopettaja käy päiväkodissa esimerkiksi kerran viikossa pitämässä musiikkileikkikoulutunteja.

Musiikkileikkikoulutoiminta päiväkodeissa ja -kerhoissa tukee myös niiden arkea ja mahdollistaa musiikin varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutumisen: varsinaisen henkilökunnan, lastentarhanopettajien valmiudet musiikinopetukseen ovat koulutusohjelmien vuoksi tavallisesti puutteelliset. Musiikkituokioita on nykyään entistä vähemmän myös päiväkotien rajallisten resurssien takia.

Mitä musiikkileikkikoulussa tehdään?

Musiikkileikkikoulun pääasialliset, periaatteessa jo vuosikymmeniä käytössä olleet ja kaikille ikäryhmille yhteiset työskentelytavat ovat laulaminen, soittaminen, liikkuminen ja kuunteleminen. Opetuksen sisältö musiikkileikkikoulussa vaihtelee kuitenkin lapsen iän mukaan. Ammattitaitoinen musiikkileikkikouluopetus perustuu toisaalta lasten yleisten kehitysvaiheiden tuntemiselle, toisaalta ryhmien jäsenten, yksilöiden erityistarpeiden, -piirteiden ja -valmiuksien havainnoimiselle ja huomioimiselle.

Järkevien odotusten asiantunteva asettaminen, oppilaiden osaamisen tason huomioiminen ja hyväksyminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta lapset välttyisivät heidän musiikkisuhteensa pilaavilta ikäviltä kokemuksilta. Monet ihmiset ovat saaneet väärän käsityksen musikaalisuudestaan ja mahdollisuuksistaan harrastaa musiikkia epäpätevien opettajien ohjauksessa. Aivan liian monet muistelevat kauhulla musiikintunteja, joilla he joutuivat esimerkiksi laulamaan vaikeita, äänialaltaan liian laajoja lauluja tai opettelemaan nokkahuilunsoittoa ilman henkilökohtaista ohjausta. Nöyryytetyt ja pettyneet haluavat ymmärrettävästi suojella lapsiaan itseään haavoittaneilta kokemuksilta.

Musiikkileikkikoulunopettaja on monille lapsille ensimmäinen opettaja. Hänen olemuksensa ja toimintansa vaikuttaa lasten käsityksiin koulunkäynnin mielekkyydestä ylipäätään. Ei ole yhdentekevää, minkälaista pienten lasten opetus on tai kuka sitä harjoittaa. Suomessa näennäisesti kuka tahansa voi perustaa musiikkileikkikoulun. Opettajan pätevyyden, opetuksen tavoitteiden ja menetelmien selvittäminen on ensitilassa vanhempien vastuulla. Ammattiin koulutettujen ja sitä arvostavien pedagogien ohella opetusta antavat valitettavan monet epäpätevät opettajat, mikä aiheuttaa suurta vahinkoa paitsi yksittäisille ihmisille myös koko musiikkikasvatukselle.

Unkarilaisen säveltäjän, tutkijan ja pedagogin, Zoltán Kodályn (1882-1967) mukaan aikuisen kuuluu herättää lapsessa jokaisen elämää kunnioittavan ihmisen perusolemukseen kuuluva musiikin rakkaus.  Vanhempien pitäisi asennoitua myönteisesti musiikkiin, ja Kodályn mukaan musiikkikasvatuksen tulisikin alkaa jo yhdeksän kuukautta ennen lapsen syntymää. Joissakin musiikkileikkikouluissa toimii nykyään myös odottaville äideille tarkoitettuja ryhmiä!

Monet musiikinopettajat jakavat Kodályn ajatukset musiikin tarpeellisuudesta ja välttämättömyydestä yhteiskunnalle, musiikin kuulumisesta kaikille. Unkarin musiikinopetusta 1960-luvulla uudistaneen Kodályn vaikutus suomalaisen musiikkipedagokiikan kehitykseen on ollut muutoinkin merkittävä.

Kodály loi musiikkikasvatusfilosofian, jonka pohjalta muut musiikkikasvattajat kehittivät Kodály-menetelmäksi kutsutun säveltapailumetodiikan. Niin sanottuun relatiiviseen solmisaatioon perustuvan metodin keskeisenä ajatuksena on, että opitaan kuulemaan se, minkä näkee ja näkemään se, mitä kuulee. Laulaminen, oma ääni, sen puhtaus sekä sisäisen kuulemisen taito ovat musiikkileikkikouluissa yleisesti sovellettavan menetelmän mukaan erityisen tärkeitä musiikin oppimisessa.

Suomalaiseen varhaisiän musiikinopetukseen on ammennettu periaatteita ja menetelmiä muiltakin kuuluisilta ulkomaalaisilta pedagogeilta. Musiikin kuulumista kaikille, myönteisten kokemusten ja elämysten tärkeyttä painotti esimerkiksi myös itävaltalainen Carl Orff (1895-1982), jonka pedagogiikka kytkee musiikinopetuksen saumattomasti tanssiin, liikuntaan, teatteriin, lausuntaan ja lauluun sekä erilaisten keho-, rytmi- ja melodiasoitinten käyttöön. Rytmi-, improvisointi- ja yhteissoittoharjoitukset sekä kaikilla asteilla ja koko keholla oppiminen ovat kokonaisvaltaisessa, monitaiteellisessa ja toiminnallisessa opetusmenetelmässä keskeisessä asemassa.

Musiikilisten asioiden lähestymistä kokemusten ja tunteiden kautta ja kaikilla aisteilla tähdensivät toki myös Kodály sekä esimerkiksi rytmiikan, sisäisen kuuntelukyvyn ja tanssin merkitystä painottanut sveitsiläinen musiikkipedagogi Emile Jaques-Dalcroze (1865-1950). Merkittävät musiikkikasvattajat, edellä mainittujen lisäksi muun muassa kuuntelun tärkeyttä musiikin opiskelussa korostanut japanilainen viulupedagogi Shinichi Suzuki (1898-1998), ovat olleet myös sitä mieltä, että oppiakseen lasten tulee voida nauttia mahdollisimman korkeatasoisesta, oikein valitusta musiikista ja laadukkaista soittimista. Monet tunnetuista pedagogeista ovat korostaneet niin ikään kansanperinteen ja "musiikillisen äidinkielen" tärkeyttä lasten musiikinopetuksessa.

Vaihtelevista painotuksista ja ominaispiirteistä huolimatta eri pedagogien periaatteet ja menetelmät eivät useinkaan sulje toisiaan pois, päinvastoin. Opettajan ammattitaidosta riippuu, kuinka luovasti ja laaja-alaisesti hän eri menetelmiä ja työskentelytapoja tunneillaan soveltaa.

Mitä hyötyä musiikkileikkikoulusta on?

Musiikin ja runouden ratkaisevasta merkityksestä tasapainoisen, luonteeltaan harmonisen ihmisen kasvattamisessa kirjoitti jo antiikin Kreikan suuri filosofi Platon (427-347 eKr.) Valtio-teoksessaan. Aikansa ateenalaisiin kasvatusperinteisiin nojautuen Platon katsoi rytmin ja melodian tunkeutuvan parhaiten ihmisen sielun sisimpään. Maltillisuutta ja muita sosiaalisia hyveitä edisti Platonin mukaan nimenomaan rytmiltään ja sävellajiltaan yksinkertaisen musiikin kuunteleminen. Musiikin tärkeän aseman lasten kasvatuksessa ovat ottaneet esille lukuisat myöhemmätkin tunnetut  filosofit, yhteiskunnalliset reformaattorit ja kasvattajat, esimerkiksi Martti Luther (1483-1546), Jean-Jacques Rousseau (1712-1778), Heinrich Pestalozzi (1746-1827) ja Friedrich Fröbel (1782-1852).

Nykytutkimusten mukaan musiikin varhaiskasvatus kehittää musiikillisten valmiuksien - muun muassa rytmi-, melodia- ja harmoniatajun, musiikillisen muistin, äänenkäytön ja laulutaidon - lisäksi lapsen persoonallisuutta, tunne-elämää ja sosiaalisia taitoja. Musiikkileikkikoulussa esimerkiksi luonteeltaan ujoja lapsia voidaan rohkaista heidän huomaamattaan, leikin kautta. Vastaavasti levottomia lapsia voidaan erilaisten harjoitusten avulla auttaa hiljentymään ja keskittymään. Muun muassa yhteissoittoharjoituksilla ja saduilla voidaan kehittää paitsi kuuntelukykyä myös toisten arvostamista ja huomioimista.

Monipuolisilla työtavoillaan musiikkileikkikoulu edistää myös lasten karkea- ja hienomotoriikan sekä puheen kehitystä ja lukemaan oppimisen valmiuksia. Musiikkileikkikoulu vahvistaa lasten luontaista luovuutta, mielikuvitusta ja ymmärrystä ja tarjoaa tätä kautta tärkeitä eväitä koko elämää varten.

Perheille suunnattua musiikkikasvatusta on sovellettu menestyksekkäästi sosiaalisen syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä. Mukarissa samassa elämäntilanteessa olevat vanhemmat, esimerkiksi vauvojen äidit ja isät, voivat saada toisiltaan vertaistukea. Perheryhmät lujittavat tärkeällä tavalla myös vanhempien ja pienten lasten vuorovaikutusta. Vanhempien laulun ja körötysten on todettu olevan lapsille terapeuttista.

Musiikkikasvatuksen moninaisten hyötyjen havaitseminen on johtanut suorituskeskeisyyden vähenemiseen musiikkileikkikouluissa. Musiikki-leikkikoulutuntien on todettu olevan varsinkin nuorimmille lapsille hyödyllisiä ja viihdyttäviä, vaikka nämä eivät aina osallistuisikaan kaikkiin toimintoihin muuten kuin aktiivisina tarkkailijoina. Musiikkileikkikoulusta voidaan varmuudella sanoa olleen hyötyä silloin, kun tunneilla hiljaiset mutta tarkkaavaiset lapset yllättäen, pitkänkin ajan kuluttua kotona toistavat tai vaativat vanhempiaan toistamaan muskarissa esillä olleita asioita, lauluja ja leikkejä!