Lukukausimaksu

Lukukausimaksuun sisältyy 15 varhaisiän musiikinopettajan suunnittelemaa ja yhdessä osallistujien kanssa toteuttamaa tuntia materiaaleineen.

Lukukausimaksu muodostuu perus- ja ryhmäosista, joita voidaan tarkistaa kerran vuodessa huhtikuussa.  Perusosa on 25 euroa, ryhmäosan hinta vaihtelee  toimipaikan ja ryhmän mukaan seuraavasti:
Alennukset lukukausimaksusta

Lukukausimaksun ryhmäosan hinnasta annamme 15 euron alennuksen harrastusta jatkaville tai viimeistään kaksi kuukautta ennen lukukauden ensimmäistä tuntia ilmoittautuville osallistujille.  10 euron alennuksen saavat ne uudet osallistujat, jotka ilmoittautuvat mukaan ennen ensimmäistä syys- tai kevätlukukauden tuntia.

10 euron sisarusalennuksen annamme lukukausimaksujen ryhmäosista perheen toisesta lapsesta lähtien. Lukukausimaksun ryhmäosaa voidaan huojentaa, jos jo ennen sen lähettämistä on tiedossa, että osallistuja joutuu olemaan pois vähintään kolmelta peräkkäiseltä tunnilta sairauden tai muun pakottavan syyn vuoksi. 

Lukukausimaksun maksaminen

Viitesiirtolomake lukukausimaksun suorittamista varten lähetetään osallistujille sähköpostilla syys- ja kevätlukukausien alussa. Ilmoitattehan sähköpostilla (info@jokelanmusiikkileikkikoulu.com), jos ette ole saanut laskua lukukauden alussa. Huomaattehan ilmoittaa myös muuttuneista yhteystiedoistanne.  Paperisen laskun ja maksumuistutuksen lähettämisestä postilla perimme viiden euron maksun.

Lukukausimaksua ei lähetetä, jos ilmoittautuminen on peruutettu tai harrastus on keskeytetty kirjallisesti sähköisellä lomakkeella tai lähettämällä viesti osoitteeseen info@jokelanmusiikkileikkikoulu.com vähintään kolme viikkoa ennen ensimmäistä tuntia. Jos ilmoittautumisen peruuttaminen tai keskeyttäminen tapahtuu alle kolme viikkoa ennen ensimmäistä tuntia tai viikon kuluessa siitä, osallistujan tulee suorittaa lukukausimaksun perusosa. Jos peruuttaminen tai keskeyttäminen tapahtuu tämän jälkeen, lukukausimaksu peritään kokonaisuudessaan.

Voitte pyytää lukukausimaksulle sen huomautusajan kuluessa enimmillään 12 kuukautta korotonta maksuaikaa. Määräaikaan mennessä maksamatta jääneestä laskusta toimitamme maksumuistutuksen tunnille tai postilla. Toisen maksumuistutuksen jälkeen siirrämme saatavan perintään.
Toimipaikat/ryhmät Hyvinkää Jokela Järvenpää Kerava Rusutjärvi
Vauva- ja perheryhmät 80 € 75 € 80 € 85 75
Leikkiryhmät, 30 min 85 80 € 85 € 90 € 80 €
Leikkiryhmät, 45 min 90 € 85 € 90 € 95 € 85 €
Soitinryhmät 95 € 90 € 95 € 100 € 90 €
Musiikkivalmennus 105 € 100 € 105 € 110 € 100 €
Pianon alkeisopetus 180 € 180 € - - 180 €